torstai 30. toukokuuta 2013

Tilausta pukkaa

eli tämän hetken projektina on tehdä erinäinen kasa synttäri-, rippi- ja hääkortteja.  Kortit menevät myyntiin, erääseen liikkeeseen. Niistä  myöhemmin sitten kun asia enemmän kunhan saan kortit valmiiksi :-)

Toissa yönä oli luova hetki ja niinpä syntyi 4 korttia päiväkodin tädeille vietäväksi =)
Nyt pistän hihat heilumaan ja kuvia tulossa jahka valmista syntyy. Siihen saakka oikein aurinkoista päivää kaikille. Nyt se kesä on täällä \o/ *jee* :D

perjantai 24. toukokuuta 2013

TUNNUSTUS

Oli aivan mielettömän ihana yllätys kun huomasin että Auringon tanssi blogini sai ihka ensimmäisen blogitunnustuksen Pearls in Flask:n tytöiltä <3 Kiitos tuhannesti, oli oikein ihana yllätys.

Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka tunnustuksen sinulle antoi.
Valitse viisi ihanaa bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Näin autamme uusia bloggaajia eteenpäin, ja ehkä juuri sinä löydät uuden upean blogituttavuuden.

Olen valinnut seuraavat blogit saamaan tunnustukset minulta:

1. CaraMia
Kynsi-ja korttiaskarteluun hurahtanut käsillä tekiä.

2. Kukkia ja kimallusta
Persoonallinen, kaunis ja taidokkaasti käsintehttyjä kortteja, skräppäys sivuja jne.

3. Melli eco Desing
Ekologinen ja kotimainen, lasten desing vaatemallisto luomupuuvillasta.

4. Piiperon piiperrykset
loistava, iloinen käsillätekijä ja erittäin persoonalliset sivut <3

5. Raisu handmade
Värikäs, pirteä ja  idearikas lankaholistin blogi.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan näihin blogeihin sillä varmasti saa kaikenlaisia ihanaia ideoita ja hyvän mielen niistä huokuvista käsillä tekemisen ilosta. 




sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Ihania herkkuja...

oli KK:n tapaamisessa kun Villakeijun Johanna, oli paikalla kaikkien ihanien tuotteidensa kanssa <3
Tässä vähän maistiaisia niistä kuvien muodossa:  













lauantai 11. toukokuuta 2013

ONNEA...




kaikille äideille tämän kuvan myötä <3  Hyvää toukokuun loppua ja nautitaan lämpöisistä loppukevään päivistä. Aurinko hellii mieltä ja tuo luonnon kaipaamaa valoa. Olen kuumeessa joten pientä takoa tulee nyt pakostakin blogin päivitykseen. 

torstai 9. toukokuuta 2013

Hääräilyä keittiössä

Tänään juhlittiin taas vaihteeksi kuopuksen synttäreitä kun kummitäti tuli kylään siippansa kanssa :-)
Leivoin suklaajuusto-kakkua, josta on tullut perheemme suosikki. Kakku on munaton ja helppo tekoinen.
Suolaisena vaihtoehtona oli kinkku-paprika piiras. Muokkasin ohjeita omannäköiseksi. Mulla on tapana soveltaa aina ohjeita kun perheessämme on allergikko, ja usein joutuu leipomaan useaa eri sorttia makeita juttuja. Nyt sitten käänsin ohjeen suoraan niin ettei tarvitse leipoa montaa eri piirasta <3
Liitän tähän postaukseen ohjeen kuvan kera =) Suolainen piiras tosin ei ole nyt allergiaversiona.


Annen suklainen-juustokakku 




Pohja:

n. 200g Jyväshyvän suklaapisara keksejä (murskaa pieniksi murusiksi)
50g voita tai leivontamargariiniä (sulata)
0,5dl kahvia (sokeroimatonta)


Tee näin:
1. Aloita keittämällä kahvia 1-2 kupillista, tarvitset tähän leipomukseen yhteensä 1dl kahvia.
2. Sulata rasva ja murskaa keksit pieniksi murusiksi.
3.  Yhdistä kahvi, sula rasva ja keksinmuruset keskenään ja sekoita hyvin.
4. Massa on tasaista ja keksinmuruset kostuneet tasasesti voi-kahvi seokseen.

5. Vuoraa irtoreunainen tasapohjainen kakkuvuoka elmu-kelmulla tai leivinpaperilla.
6. Taputtele vuuan pohjalle keksimuru seos tasaisesti.


Täyte:

4dl  laktoositonta vispikermaa (valio)
200g  philadelphia juustoa
200g  fazerin tummaa suklaata

5   liivatelehteä
1rkl vaniliinisokeria
1-1½dl  sokeria
0,5dl  kahvia

1. Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä siihen juusto.
2.  Mausta seos sokereilla.
3. Laita kylmää vettä laakeaan astiaan ja asettele liivatelehdet kulhoon. Anna liivatelehtien liota kylmässävedessä 10min.
4. Sillä aikaa sulata suklaa vesihauteessa. Itse käytän kerroskattilaa jotta suklaa ei pala. 

Anna suklaa hetken aikaa jäähtyä...ehkä sen verran ettei polta ihoa mutta on edelleen sulaa.
5. Yhdista suklaa ohuena nauhana kokoajan sekoittaen kermavaahto-juusto seokseen.
6. Kaada kahvia ½dl pieneen kuppiin ja purista ylimääräinen vesi liivatelehdistä pois. Sulata lehdet kahviin kokoajan sekoittaen esim. haarukalla.
7. Yhdistä kahvi-liivateseos kermavaahto-suklaa seokseen ja sekoita tasaiseksi.

8. Kaada suklaaseos keksimuruseoksen päälle vuokaan ja levitä tasaiseksi. 
9.  Anna hyytyä jääkaapissa 3h tai pakastimessa seuraavaan päivään.
10. Ota sulamaan 3h ennen tarjoilua (mikäli pakastat kakun).

Koristelu:

Koristele kakku hedelmillä tai tuoreilla marjoilla sekä suklaarouheella.
Tällä kertaa koristelin kakun tuoreilla mansikoilla ja sitruunamelissan lehdillä.



               Kinkkupiiras



Pohja:

1prk smetanaa
75g  voita
2,5dl  vehnä- tai perunajauhoja
1tl    leivinjauhetta

½ tl  suolaa

1. Sekoita kaikki aineet keskenään
2. taputtele taikina piirasvuoan pohjalle reunoja myöten.


Täyte:

200-300g savukinkku suikaleita/kuutioita
1     iso sipuli
1     paprika
2dl  kolmen juuston ruokakermaa (valio)
3     kananmunaa
2dl   juustoraastetta
oman maun mukaan   mustapippuria ja yrttimausteita

1. Kuori sipuli ja pese/ pilko paprika kuutioiksi
2. Laita paistinpannu kuumenemaan levylle ja kuullota sipuli ja paprika ruokaöljyssä
3. Sekoita astiassa kananmunat, mausteet ja ruokakerma.
4. Yhdistä kerma-muna seokseen kinkkusuikaleet ja kuullotetut kasvikset.

5. Lisää joukkoon juustoraaste ja sekoita tasaiseksi.
6.  Kaada koko seos piirasvuokaan taikina pohjan päälle.
7. Paista piiras uunissa +200C asteessa n.30min.
8. Ota paistunut piiras uunista ja anna vetäytyä hetken ennen tarjoilua.





tiistai 7. toukokuuta 2013

HAASTE

Sain tämän haasteen ystäväni Miimun blogista Tekeleitä ja turinoita

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.  

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.  
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.  
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.  
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.  
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.  
6. Ei takaisin haastamista. 


Aloitetaampas!


11 asiaa itsestäni:

1. Minulla on ihana mies ja kaksi poikaa
2. Rakkain harrastukseni on valokuvaus
3. Musiikki on tärkeä osa elämääni
4. Tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen ja olen hyvä kuuntelija
5. lempivärini on oranssi mutta pidän myös turkoosin sinisestä, kevään-, sammaleen- ja metsän vihreästä, pinkistä, mustasta, valkoisesta ja maanläheisistä väreistä
6. Olen asunut 4 eri kaupungissa elämäni aikana
7. tulen iloiseksi kun voin olla avuksi ja auttaa ihmisiä
8. minulla on ollut ihana pieni koira lemmikkieläimenä
9. olen syntynyt keväällä
10. kerään joka kesä mansikat itse ja pakastan ne talven varalle
11. haluaisin oppia virkkaamaan amigurumeja 

Haastajan 11 kysymystä minulle:

1. Onnistunein tekeleesi? 
-korut jotka tein omiin häihini itselleni ja viimekesän häätilaus kortti.

2. Hetki jonka muistat aina?
-lasteni syntymät

3. Suolainen vai makea? 
-molemmat käy mutta mielummin makea

4. Kolme asiaa jotka otat aina mukaasi kun lähdet kotoa?
- kännykkä, avaimet ja kukkaro

5. Talvi vai kesä?
-molemmissa hyvät puolensa mutta ehkä kesä kuitenkin

6. Kirja vai käsityöt?
- tykkään molemmista ja riippuu paljon siitä millä tuulella olen. Valitsen kuitenkin nyt käsityöt

7. Kaksi lempiainettasi kouluaikoina?
-musiikki ja äidinkieli

8. Ruuanlaitto vai leivonta? 
- leivonta

9. Mikä on vahvuutesi? 
-olen luova ja sosiaalinen ihminen

10. Kierrätätkö paljon? 
-kierrätän niin paljon kuin on mahdollista

11. Paheesi?
- suklaa ja askartelutarvikkeet ;-)


Minun 11 kysymystä sinulle haastettu:

1. Lempi värisi?
2. Missä olet matkustellut?
3. Elokuvateatteri vai videovuokraamo?
4. Onko sinulla kesälomaa?
5. Oletko ekologinen?
6. Syksy vai kevät?
7. Mitä haluaisit oppia?
8. Suklaa vai salmiakki?
9. Kerrostalo, rivitalo vai omakotitalo?
10. Millaista musiikkia kuuntelet?
11. Suurin haaveesi?


Ja kysymyksiin pääsevät vastailemaan seuraavat bloggaajat:

CaraMia
Korttitehdas
Kukkia ja kimallusta
Melli eco desing
Merkku
Piiperon piiperrykset
Soppaa ja silmukoita
Vintage Living
Hopeamuffinssi
Innolla
Sisustus sydämellä

Art Journaling

ja niinhän minä kävin edellisellä viikolla Emmon Art Journaling kurssilla opettelemassa uusia tekniikoita tehdä itse päiväkirjan sivuja, taustoja jne. Kurssi oli mielenkiintoinen ja olenkin todella innostunt näistä tekniikoista ja niiden hyödyntämisistä kaikenlaisiin projekteihin...miks ei myös töissä :-)

Liittelen tähän jonkun kuvan illan tuotuoksista ja muista tekeleistä :-)


Gesso oli illan sana ja sitä käytettiin lähes jokaiseen tekniikkaan, koska se suojaa paperia ja estää värien imetytymisen paperin huokosiin.

                    tämä tausta näyttää luonnossa aivan nahkaiseta vaikkei se sitä olekaan :-)


Metallinhohtoa ja paperilennokkeja 

Ajattelin tehdä näistä sivuista oman vihkosen tai kirjan. Tässä on tulevaan "kirjaan" kannsi
Akryylimaalilla olen maalannut kannen pinnana ja sen kuivuttua sabluunalla + gessolla tein kameran kuvan kanteen.